Äänileikit ovat varhaiskasvatuksen ammattilaisten ja lasten psykologin kanssa suunniteltuja ääniohjaukseen perustuvia toiminnallisia pelejä, tarinoita ja leikkejä, jotka eivät sisällä lapsen osalta lainkaan ruutuaikaa. Tavoitteenamme on luoda uudenlainen moderni työkalu, joka helpottaa niin lapsiperheiden, kuin päiväkotien työntekijöiden arkea, tarjoten valmiita ääniohjattuja sisältöjä. Päätavoitteenamme on, että lapset saisivat mahdollisuuden oppia tulevaisuuden kannalta tärkeitä taitoja mieleen painuvalla ja hauskalla tavalla.
Käytännössä äänileikkejä leikitään siten, että yhdistetään puhelin kaiuttimeen, etsitään sovelluksesta mieluinen leikki, ja sitten vain play ja leikki alkaa! Tarvitaampa sitten aloittavalle kerhoryhmälle tutustumisleikkiä, rauhoittumishetkeä ennen nukkumaanmenoa, pitkälle automatkalle ajanvietteeksi tietovisailuja tai koko perheen yhteistä hauskaa tekemistä niin lupaamme, että jokaiseen tilanteeseen löytyy sopiva leikki.
Keväällä 2022 valmistuneessa Pro Gradu -tutkimuksessa äänileikkien todettiin olevan luonteeltaan sopivia leikilliseen oppimiseen, sillä niissä täyttyy leikillisen oppimisen kaikki seitsemän piirrettä; leikillisyys, luovuus, tarinallisuus, yhteisöllisyys, kehollisuus, mediarikkaus ja oppimisen ilo.
Äänileikit perustuvat ääniohjaukseen ja elävään äänimaailmaan, joten ruutua ei leikkien aikana tarvitse katsoa ollenkaan.
Äänileikkien avulla lapsi voi oppia esimerkiksi kaveritaitoja, tunnetaitoja, motoriikkaa ja keskittymisen taitoa.
Äänileikit sisältävät aina toimintaa ja näin osallistavat lasta eri tavoin.
Oppimisen alue: liikkuminen, kehollinen ilmaisu
Huomioitavaa: leikkiin tarvitsee tilaa liikkua, levitellä käsiä ja mennä makuulleen
Nyt laitetaan astronautin puku päälle ja hypätään mukaan avaruusrakettiin! Matkalla väistellään vastaantulevia taivaankappaleita ja perillä rauhoitutaan hetki ihmetellen suuren suurta maailmankaikkeutta. Leikissä pysähdytään miettimään jotain harmittavaa asiaa sekä esitetään jokin toivomus.
Loimun vinkit elämyksellisempään leikkiin:
– Himmeämpi valaistus luo tunnelmaa
– Leikkiin voi rakentaa ison avaruusraketin esimerkiksi pahvilaatikoista ja askarrella oman avaruuspuvun
Kesto: 5min
Leikkijöiden määrä: vähintään kaksi
Oppimisen alue: kuuntelu, keskittyminen ja rauhoittuminen
Tässä leikissä kuunnellaan rauhoittavaa tarinaa ja piirretään sitä toisen leikkijän selkään. Miltä tuhannet tuikkivat tähdet ja tanssivat revontulet tuntuvat selkään piirrettynä?
Tarinassa utelias tyttö lähtee selvittämään mystisten revontulten arvoitusta keskelle pohjoisen erämaata. Hän näkee siellä elämänsä kirkkaimman tähtitaivaan ja selvittää revontulten salaisen viestin.
Loimun vinkit elämyksellisempään leikkiin:
– Himmeä valaistus luo tunnelmaa
– Viltti tai muu pehmeä alusta, jossa makoilla
Oppimisen alue: kuuntelu, keskittyminen ja rauhoittuminen
Tässä leikissä kuunnellaan rauhoittavaa tarinaa ja piirretään sitä toisen leikkijän selkään. Miltä tuhannet tuikkivat tähdet ja tanssivat revontulet tuntuvat selkään piirrettynä?
Tarinassa utelias tyttö lähtee selvittämään mystisten revontulten arvoitusta keskelle pohjoisen erämaata. Hän näkee siellä elämänsä kirkkaimman tähtitaivaan ja selvittää revontulten salaisen viestin.
Loimun vinkit elämyksellisempään leikkiin:
– Himmeä valaistus luo tunnelmaa
– Viltti tai muu pehmeä alusta, jossa makoilla
Oppimisen alue: liikkuminen, värien tuntemus
Huomioitavaa: ympäristössä on hyvä olla erilaisia tavaroita, joita saa liikutella
Tässä vauhdikkaassa leikissä tarkkaillaan ympäristöä ja etsitään eri värisiä asioita. Leikkijöiden tehtävänä on tuoda kertojan esittämiä asioita leikin aloituspaikalle. Merkkiääni soi, kun kunkin värin kohdalla etsimisaika on päättynyt.
Tämän leikin paras puoli on se, että peli muuttuu aina kun vaihdat ympäristöä. Takapiha, lähimetsä tai olohuone, kaikki yhtä toimivia.
Kesto: 5min
Oppimisen alue: assosiointi
Huomioitavaa: leikkiin tarvitaan jokin helposti siirreltävä asia, kuten pallo tai lelu
Tässä leikissä keksitään vuorotellen asioita, joita eri vuodenajat tuovat mieleen. Vuorossa olevalla leikkijällä on pallo ja keksittyään asian leikkijä siirtää pallon seuraavalle. (Voi leikkiä myös ilman siirreltävää asiaa)
Tämä ja muut sanaleikit ovat oiva keino kuluttaa aikaa hauskasti ja hyödyllisesti esimerkiksi pitkillä automatkoilla.
Rimpauta tai laita viesti:
Anna Väänänen 0400782091
info@loimuplay.fi